Uutiset

22.7.2010 D junnut kuittasi edellispäivän tappion


Eilen kärsitty 4-1 tappio JK Vaprukselle sisuunnutti joukkueen siinämäärin, että tämänpäiväisessä ottelussa ei jäänyt epäselväksi, kuka peliä vie.

Joukkue oli selvästikin päättänyt, ettei kotijoukkue saa mitään ilmaiseksi. Heti alkuminuuteista lähtien joukkue käytti kokokentän prässiä ja otti pelitilan pois Vapruksen taitavilta pelintekijöiltä.

Pelin neljännellä minuutilla kärjessä häärineet Rasmus Rantonen ja Jose Partanen karvasivat pallon kotijoukkueen pakeilta ja pelasivat seinäsyötöin Rasmuksen vapaaksi maalintekoon, 1-0.

Keskikentällä Valtteri Puustinen, Roope Eskelinen ja Niina Ovaskainen loivat jatkuvasti tilanteita kotijoukkueen maalille, mutta ensijaksolla ei lisämaaleja nähty.

Toisen jakson alussa ottelu ratkesi lopullisesti kun ensin Roope Eskelinen veti pallon lähes neljästäkymmenestä metristä maaliin ohi hölmistyneen Vaprus veskarin. Muutama minuutti myöhemmin Valtteri Puustinen pyöritti pari puolustajaa "kahville", otti seinän Partasen Joselta ja laukoi pallon vastustamattomasti alanurkkaan tilanteeksi 3-0.

Kun ottelu näytti tuloksellisesti ratkenneen, jaksoi joukkue kuitenkin taistella Oinosen Samin nolla pelin puolesta.  Vaprus loi pelin loppuun kaksi näyttävää tilannetta, mutta Sami torjui niin ylänurkkaan kuin alaskin tulleet laukaukset.

Ottelun pelaajaa on vaikea nimetä yhtenäisesti taistelleesta joukkueesta, mutta erityismaininnan ansaitsee keskikentän kolmikko Valtteri Puustinen, Niina Ovaskainen ja Roope Eskelinen, todella vahva esitys niin hyökkäys kuin puolustus suuntaankin.

 

Huomenna. 23.7, pelaamme reissun viimeisen ottelun Latviassa VFJ Staicelea vastaan.



 Uutiset ja tapahtumat
 2.9.2010B junnut jatkaa kakkosen kärjessä
 30.8.2010NP-H D-juniorit piirinmestaruuteen!
 24.8.2010D-junioreiden piirinmestaruus ratkotaan Nilsiässä 29.8.
 20.8.2010B-juniorit jatkaa sarjakärjessä
 17.8.2010D-junioreille nihkeä tasuri Rautalammilta

Kaikki uutiset

Seuraava kotiottelu

2.9.2010 klo 18.30 Kankaisella

 

vs LaPa-95

 

 Edellinen ottelu     

SaPa vs 

 

5 - 3

 

SARJATAULUKKO

 

Joukkue O V T H Te pts
SaPa  17 10 6 1 48 21 36
NP-H  16 10 2 4 54 23 32
KuKi  16 7 7 2 42 31 28
RautU  17 8 3 6 44 34 27
SoU  16 7 4 5 29 22 25
ToU  16 6 5 5 33 34 23
MPR  16 6 4 6 29 33 22
LiPa  16 6 0 10 32 33 18
PK-37 /2  17 3 8 6 28 34 17
LaPa-95  16 4 3 9 21 55 15
KJK  15 0 2 13 22 62 2

  

 

         

   

 

 

Nilsiän pallohaukat ry 2010
Hosting: NPM Homepages
Design: Mainostoimisto Funlus Oy

spacer etusivut etusivut etusivut etusivut etusivut etusivut etusivut materiaalit vieraskirja spacer
x

NP-H:n kalenteri

Kuuntele tunnus biisimme
kaikki pelaa pelisaannot