D13 joukkueen Baltian "valloitus" jatkui Latviassa VFJ Stailecen vieraana.
Vastustajan valinta harjoitusvastustajaksi oli täysosuma, ainakin sikäli, että olosuhteet olivat todella upeat, sillä Stailecen kotikenttä on samalla Latvian jalkapalloliiton omistama maajoukkueiden harjoituskeskus.
Itse ottelu alkoi Stailecen selvässä hallinnassa ja 7 minuutin kohdalla kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon kulmapotkusta.
Maalin jälkeen peli alkoi tasaantua ja pikkuhiljaa ote siirtyi NP-H:n haltuun. Tilanteita Stailecen maalilla riitti useampaankin maaliin, mutta vain Rasmus Rantonen onnistui tekemään lukemat 1-1 10 minuuttia ennen taukoa.
Jakson komeimmat suoritukset esitti koko turneen varmaotteisesti pelannut maalivahtimme Sami Oinonen.
Toisella jaksolla poikiemme jalka alkoi painaa siinä määrin, että kotijoukkue ratkaisi ottelun kymmenessä minuutissa viidellä maalilla, joten lopputulos 6-1 VFJ Stailecelle.
Kolmas ottelu peräkkäisinä päivinä näkyi toisella jaksolla eikä loppunumeroita tarvitse selitellä, virkeämpi joukkue voitti.
Joukkueemme kuitenkin osoitti, että pystymme haastamaan koviakin joukkueita, kun pelaamme yhtenäisenä joukkueena. Taitoakin riittää pelinrakenteluun, sen osoitti lukuisat luodut tilanteet.
Pelaajistamme mm. Toni Jestoi esitti todella lupaavia otteita topparina pelatessaan, jopa niin, että peliä seuranneet valmennuskeskuksen valmentajat kiinnittivät häneen huomionsa. Samoin Samin otteet maalilla hämmästyttivät heitä. Maalivahdiksi suhteellisen pienikokoinen sami ihastutti upeilla torjunnoilla ja vastaantuloillaan. Hänen peliluku taitonsa sai kovasti huomiota.
...ja vielä .....
Kun reissun aikana pelatut ottelut pelattiin jopa yli 30 asteen helteessä, voisi kuvitella, että tunnin pelin jälkeen "virta" pelaajissa on täysin lopussa. Mutta mitä vielä, loppupäiväksi Beach futista pelaamaan ja mereen uimaan, siinäpä oiva 3-4 tunnin loppuverryttely päivittäin. Ja sen ilon pelaajille suo, ovat osuutensa siksi mallikkaasti hoitaneet.
Peräkkäisinä päivinä pelatut ottelut osoittivat, että joukkueesta löytyy tarvittaessa sitkeyttä, taitoa ja voimaa haastamaan koviakin joukkueita. Hyvästä joukkuehengestä osoituksena on, että pienetkin pelaajat olivat tasavertaisia isompien rinnalla. Ja vaikkapa VFj Stailece pelin viimeinen kymmenminuuttinen, pelikaveria kannustettiin ja avitettiin jokaisessa tilanteessa viimeiseen asti.
Ja pelin jälkeen "väsynyt mutta onnellinen" , parhaamme tehtiin.
Kolmentoista pelaajan voimin ottelut olisivat olleet hieman raskaampia, mutta onneksemme mukana olleet E11 joukkueen pelaajat Jimi Partanen, Siiri Puustinen ja Kalle Savolainen olivat innolla mukana peleissä ja hoitivat osuutensa mallikkaasti kentälle päästyään.
Tästä on hyvä jatkaa tuleviin harjoituksiin ja peleihin, olemme taas monta uutta kokemusta kokeneempia.
| Uutiset ja tapahtumat | |
| 2.9.2010 | B junnut jatkaa kakkosen kärjessä |
| 30.8.2010 | NP-H D-juniorit piirinmestaruuteen! |
| 24.8.2010 | D-junioreiden piirinmestaruus ratkotaan Nilsiässä 29.8. |
| 20.8.2010 | B-juniorit jatkaa sarjakärjessä |
| 17.8.2010 | D-junioreille nihkeä tasuri Rautalammilta |
Seuraava kotiottelu
| 2.9.2010 | klo 18.30 | Kankaisella |
| | vs | LaPa-95 |
Edellinen ottelu
| SaPa | vs | | 5 - 3 |
| Joukkue | O | V | T | H | Te | Pä | pts |
| SaPa | 17 | 10 | 6 | 1 | 48 | 21 | 36 |
| NP-H | 16 | 10 | 2 | 4 | 54 | 23 | 32 |
| KuKi | 16 | 7 | 7 | 2 | 42 | 31 | 28 |
| RautU | 17 | 8 | 3 | 6 | 44 | 34 | 27 |
| SoU | 16 | 7 | 4 | 5 | 29 | 22 | 25 |
| ToU | 16 | 6 | 5 | 5 | 33 | 34 | 23 |
| MPR | 16 | 6 | 4 | 6 | 29 | 33 | 22 |
| LiPa | 16 | 6 | 0 | 10 | 32 | 33 | 18 |
| PK-37 /2 | 17 | 3 | 8 | 6 | 28 | 34 | 17 |
| LaPa-95 | 16 | 4 | 3 | 9 | 21 | 55 | 15 |
| KJK | 15 | 0 | 2 | 13 | 22 | 62 | 2 |
![]()
Nilsiän pallohaukat ry 2010
Hosting: NPM Homepages
Design: Mainostoimisto Funlus Oy